Tuona tiistaisena iltana Yankees kohtasi Tampa Bay Raysin. Olin ennen kyseistä ottelua väijynyt ESPN:ltä muutaman baseball-ottelun, jotta tiesin, mitä odottaa ottelulta. Odotusarvona oli tylsä ja pitkäveteinen ottelu, jossa ihmiset syövät hodareita ja hurraavat pitkille lyönneille. No, sellainen se totuus lopulta oli.
Stadionin kapasiteetti oli noin 54 000 ja ilmoitettu yleisömäärä noin 37 000. Väittäisin, että paikalla oli hyvällä tuurilla 25 000 katsojaa, mutta mitäpä pienistä. Kyllähän sen ymmärtää, etteivät kausikorttilaiset ihan joka ilta jaksa stadionille vaivautua. Pelataanhan MLB:n runkosarjassa vaivaiset 162 ottelua.
Yhdysvaltojen urheilukulttuuriin kuuluu keskeisellä tavalla kaupallisuus. Tämän takia jokaisen vuoronvaihdon yhteydessä pidetään noin kuuden minuutin mainostauko. Ei siinä pahaa, mutta näitä vuoronvaihtoja tulee tuon tuosta. Sisävuorot kestävät kahdesta minuutista ehkä kymmeneen. Tästä tehdään päätelmä, että peli "seisoo" enemmän kuin käy. Ehkä tämä on hyvä asia amerikkalaiselle katsojalle, joka tulee otteluun. Ympärillä istuneet katsojat keskittyivät enemmän seurusteluun ja syömiseen kuin pelin seuraamiseen. Juttua riitti sympaattisista näyttelijöistä ja MLB:n historiasta enemmän kuin itse ottelusta. Katsojat vain odottavat sitä yhtä kotijoukkueen kunnaria ja hurraavat sitten.
Olin kuullut ja lukenut paljon siitä, kuinka amerikkalaiset urheilutapahtumat ovat nimenomaan tapahtuman järjestämisen osalta huikeasti eurooppalaisia tapahtumia edellä. Olen eri mieltä. Euroopassa peli on pääosassa. Kun tuote on kunnossa, ei katsojia tarvi maanitella paikalle kuluvan kauden hauskimmilla kotivideoilla, litran limukoilla tai mättöämpäreillä, joihin kuuluu viisi hampurilaista ja pari litraa ranuja. Pidetään siis Euroopassa huolta siitä, että tuote on kunnossa, katsojat kyllä tulevat paikalle, jos näin on. Sen jälkeen voidaan miettiä, miten ihmiset voisivat saada tapahtumasta enemmän irti. Ei tehdä oheistuotteista sisäänheittotuotetta.
Jos baseballia vertaa kotimaiseen pesäpalloon, niin "paremman" lajin vaakakuppi kallistuu pahasti Suomen puolelle. Tempo, taktisuus ja mukaansatempaavuus ovat potenssiin kymmenen. Suomalaisessa pesäpallossa kaikki sisä- ja ulkopelaajat ovat jossain taktisessa mielessä mukana jokaisessa lyönnissä. Baseballissa kaikki perustuu syöttäjän ja lyöjän kaksintaisteluun. Muut ovat täysin statistin roolissa. Esimerkiksi miesten maakuntasarjassa näkee parempia ulkopelisuorituksia kuin MLB:ssä, jossa yksinkertainen maata pitkin vierivä pallo on joka kerta selostajien mukaan "extremely difficult ball".
Amerikkalaisista puhutaan usein patriootteina. Kuudennen ja seitsemännen vuoroparin välissä nähtiinkin sellainen tapahtuma, joka sai yläparvella melkein oksennuksen lentämään. Yleisöä pyydettiin seisomaan ja pitämään hiljainen hetki "amerikkalaissotilaille, jotka taistelevat ympäri maailmaa maamme puolesta ja jotta saisimme elää vapaassa maassa". Ok. Minä kun luulin, että idässä taistellaan halvemman öljyn puolesta. Tieto lisää tuskaa ja ehkä siellä ajatellaan, ettei kansalle tarvitse aivan kaikkea kertoa.
Vaikka ottelu ja ottelutapahtuma olivat pettymyksiä, niin olihan se kokemus. Eivätkä liputkaan olleet törkykalliita (24 dollaria, eli n. 18 euroa). Yhtä kokemusta rikkaampana arvostan eurooppalaista urheilua yhä enemmän.
Mättöämpäri <3
VastaaPoista