Äly hoi! Elä jätä!

Nyt on kyllä blogistilla ollut viimeiset pari tuntia naurussa pidättelemistä. Jalkapallon siirtoikkuna umpeutuu tammi-helmikuun taitteessa ja viimeiset tunnit eivät ole tälläkään kertaa jättäneet ketään kylmäksi. Nyt ykköspuheenaiheeksi on noussut koko Suomen Liverpoolin idiotismi.

Kerrataan tapahtumia: Liverpool osti viime viikolla MM-kisoissa loistaneen ja Ajaxissa yli 0,5 maalia per peli paukuttaneen Luis Suarezin Hollannista 26,5 miljoonalla eurolla. Tänään 31.1. Liverpool on myymässä tähtihyökkääjäänsä Fernando Torresia Chelseaan 50 miljoonalla eurolla. Torresista saaduilla rahoilla Pooli on ostamassa baaritappelija Andy Carrolia Newcastlesta yli 40 miljoonalla eurolla (!) ja keskinkertaista keskikenttäpelaajaa, joka osaa potkaista kulmapotkuja, Charlie Adamia Blackpoolista. Edellämainituilla briteillä on valioliigakokemusta yhteensä alle vuosi.

Mitähän Amsterdamissa ajatellaan, kun he myyvät koko Euroopan havitteleman tähtihyökkääjänsä 15 miljoonaa euroa halvemmalla kuin Newcastle myi ensimmäistä kauttaan Valioliigassa pelaavan Andy Carrolin? Kaikki kunnia Carrolille, joka on lyönyt itseään läpi tällä kaudella, mutta kyllähän tästä touhusta on järki kaukana. Liverpool maksaa Andy Carrolista yhtä paljon kuin Barcelona maksoi viime kesänä MM-kilpailuiden parhaasta hyökkääjästä David Villasta. Carrolin taakse kaikkien aikojen kalleimmat siirrot -listalla jäävät vaatimattomasti muun muassa Wayne Rooney, Didier Drogba, Ronaldo, Gianluigi Buffon.

Muistetaan lisäksi, että Liverpool on ollut taloudellisissa vaikeuksissa. Sitten he törsäävät 50 miljoonaa tuosta vaan keskinkertaisuuteen. Ja ei lukijat, en ole Liverpoolin kannattaja. Olen iloinen tällä hetkellä Newcastlen puolesta. Omistaja nauraa matkalla pankkiin ja he pääsevät eroon riitaisasta baaritappelijasta, jonka uraa voi verrata hyvällä omallatunnolla Paul Gasgoineen. Puuli voi lähteä hakemaan vauhtia sarjatasoa alempaa näillä näytöillä.

Tähän ei olisi pystynyt edes Hilli.

Tammi-ale!

Tammikuuhan on perinteisesti kaupantekoaikaa eikä tämäkään vuosi ole tuonut poikkeusta. Eräässä oululaisessa jääkiekkojoukkueessakin vaihteeksi ovi kävi, kun taitava, mutta pehmeä, kanukkisentteri heitettiin Salzburgiin ihastelemaan vuoria ja tilalle roudattiin Tsekin ikämiesliigasta yksi pakki. Ottamatta kantaa näihin täytyy sanoa, että paremmin Kärpät pelaa tällä hetkellä kuin kaksi viikkoa sitten. Aravirta on saanut jotain aikaan. Seuratkaa Kärppien hyökkäyksiin lähtöjä, ne lähtevät keskustan kautta syötellen lähes poikkeuksetta. Enää kiekkoa ei roiskita yhtä paljon reunojen kautta keskialueelle. Ehkä tässä on vielä mahdollisuus sijalle 10.

Roiskimisesta esimerkin antoi HIFK tiistaina Raksilassa. Kari Jalonen oli valinnut vaihteeksi "poltetun maan" -taktiikan, jossa riskit oli kielletty ja kiekkoa heiteltiin sinne sun tänne, mutta ei vastustajille. Prosenttikiekko riitti voittoon Oulussa, mutta riittääkö enää myöhemmin keväällä? Muistamme, miten Jaloselle kävi prosenttikiekkonsa kanssa keväällä 2006, vaikka silloinkin hänellä oli ylivertainen pelaajamateriaali. Toivon Jalosen itsensä kannalta, ettei hän menisi Pelicansiin. Silloin kupla Jalosen ympärillä viimein puhkeaisi, ja puhkeaisi kuin finni 15-vuotiaalta.

HIFK:n Oulun reissu oli perinteinen "HIFKin edarin jätkien" reissu. Setä-KJ antoi edarin jätkille vapaapäivän keskiviikoksi ja helsinkiläiset lähtivät Oulun yöhön. Keväällä 2009 Lennu ja kumppanit soittivat Radio Rockin aamushow'hun ennen kauden päätössauna"iltaa" ja ihmettelivät koko kansan kuullen:"Kuka ****** Suskii!?" Oli ollut meininki sama tällä kertaa Oulussa...

Jalkapallon puolellakin on siirtoikkunan aikana pelaajat vaihtaneet kotipaikkoja. Italiassa AC Milan vahvisti sen, että Milanossa on sisäisiä kriisejä kevään aikana. Joukkueeseen, jossa on ennestään Zlatanin ja Robinhon kaltaisia joukkuepelaajia, hankitaan kaikkien kaveri Antonio Cassano ja maailman rehellisin keskikenttäpelaaja Mark Van Bommel. Siihen lisätään, että seuran presidentti on Silvio Berlusconi, niin on Milanossa sopat valmiina. Veikkaisin, että viimeistään maaliskuussa Cassano ja Zlatan ovat toistensa kurkuissa kiinni ja Silvio ja Van Bommel istuskelevat Milanon strippiklubeilla.

Madridissakin Jose Mourinho päätti ostaa joukkuepelaajan, kun Emmanuel Adebayor siirtyy Espanjaan. Vaikka Mourinho tunnetaan midaksena, jonka kosketuksesta kaikki muuttaa kullaksi, niin tällä kertaa taisi Jose tunkea näppinsä niin syvälle paskaan, ettei siitä kultaa voi enää tulla.

Aran virtaa jatkossakin

Ei tullut Suikkasen Kaitsu. Ensi kausi mennään Kärppien osalta Hannu Aravirran johdolla. Tämä on signaali siihenkin suuntaan, että tältä kaudelta haetaan yhä menestystä. Aika korniahan näin on mainita, kun joukkue seilaa sijalla 11. Palataan asiaan uudestaan kuukauden kuluttua ja katsellaan, mikä silloin on asenne loppukauden suhteen.

Tähän asti Aravirta on ajanut sisään Kärppiin kiekkokontrolliin pyrkivää pelitapaa. Kiekkokontrolli oli joulukuussa suurempaa kuin mitä se on tällä hetkellä. Pelitapa on sulanut käsiin kovassa pelitahdissa. Kiitos Haapakoski ja mainio alkukausi. Kummasti tosin tulokset voisivat olla parempia, jos maalivahtikaksikko Hostikka-Koivisto olisi joskus pelikunnossa ja liigan yksi parhaimmista puolustajista Mikko Lehtonen olisi terve ja korvaisi puolustuksessa esimerkiksi Antti Ylösen.

Urheilutoimenjohtaja Aho lähti viikonlopun aikana viiden päivän ulkomaanmatkalle. Saa nähdä millaisin tuloksin sieltä tullaan pois. Jos haaviin tarttuu se yksi puolustaja, niin mielellään puolentoista vuoden sopimuksella. Tämän kauden joukkueeseen on turha mitään suuria rahoja enää tuhlata.

Turhaan tässä koko ajan jääkiekosta paasataan. Tenniskausi on alkanut taas! Ensimmäinen Grand Slam, Australian avoimet, on taas täällä. Naisissa, erästä ystävääni lainaten, Sam Stosurin ylivoima kotikentällä vie mielenkiinnon, mutta henkilökohtaisesti uskon Tanskan Caroline Wozniackin menestykseen. Analyysia tähän ei ole tarjolla, mutulla mennään.

Urheilulehden tennistoimittaja Janne Eerikäinen kirjoitti viime viikolla, että miestenniksen kaksinkamppailu Roger Federerin ja Rafa Nadalin välillä on jo puuduttavaa. Totta, mutta ei ole heidän vikansa, että he ovat ylivoimaisia. Nautitaan siitä, että he pelaavat korkealla tasolla ja unohdetaan keskustelu heidän ylivoimaisuudestaan.

Ja nyt, kun kirjoitan tämän, niin Andy Murray ottaa uransa ensimmäisen Grand Slamin. Jarkko Nieminen puolestaan olisi ansainnut oman Grand Slaminsa Suomen Urheilugaalassa. Mies, joka on ollut kymmenen vuotta maailman 50 parhaimman pelaajan joukossa ehkä maailman harrastetuimmassa yksilölajissa, ei ole saanut urallaan vielä yhtään todellista kunnianosoitusta.

Ja toinen on Tanja Poutiainen, joka on kohta kymmenen vuotta laskenut mäkeä maailman huippujen kanssa tasapäisesti. Janica Kostelic, Anja Pärsson ja kumppanit ovat laonneet matkalla, kun Rollon tyttö on painanut maailman huipulla.

Poutiainen ja Nieminen ovat ylivoimaisesti 2000-luvun parhaiten menestyneet suomalaiset yksilöurheilijat. Miksei jompaakumpaa olisi voitu nimetä vuoden urheilijaksi vuonna 2010, kun taso oli mitä oli? Kaikki kunnia Minna Kaupille, mutta metsässäjuoksussa kilpailu ei ole niin kovaa kuin Poutiaisella ja Niemisellä. Miksi menestys on ainoa mittari? Se kaikki, mitä nämä kaksi ovat tehneet omille lajeilleen Suomessa on mittaamatonta.

Toivottavasti vuonna 2011 vuoden urheilijaksi kruunataan jompikumpi tästä kaksikosta. Mutta jos tutut merkit pitävät paikkansa, niin eiköhän se ole kepinheiton MM-pronssimitalisti tai hiihdon parisprintin MM-hopeapari. Muistissa, kun ovat muun muassa 1990 Päivi Alafräntti vastaan Jari Kurri, 2003 Hanna-Maria Seppälä vastaan Kalle Palander ja 2007 Tero Pitkämäki vastaan Kimi Räikkönen. Käykää katsomassa Wikipediasta kyseisten urheilijoiden saavutuksia noilta vuosilta. Saatte huomata, että aika vekkulia väkeä nämä Suomen urheilutoimittajat.

Pillit pussiin ja uutta kautta odottelemaan

Parempi sekin kuin nykyinen velttoilu. Oulun Kärpät taivaltaa tämän kauden SM-liigassa kuin Jeesus kohti Golgataa. Risti on muuttunut tukiaiseksi ja siinä vauhdissa puolet joukkueesta on menettänyt mielenkiintonsa. Ulkomaalais"vahvistukset" Martin St. Pierre ja Pavel Rosa eivät tämänhetkisellä tasollaan pärjäisi edes Kuusamon Pallo-Karhuissa ja pelaajat ovat toinen toisensa jälkeen sairastuvalla.

Eiköhän kohta St. Pierrelle tai Rosalle käy ns. "danielcorsot" ja kynsinauhan tulehdus tai kipeytynyt sävelkorva pidä miehet sivussa loppukauden. Tai sitten urheilutoimenjohtaja Aho voisi myydä miehet Rosan kauan kaipaamaan ja rakastamaan Sveitsiin. Vaihtokaupassa otetaan pussillinen kiekkoja.

Onneksi joukossa on vielä pelaajia, jotka jaksavat yrittää. Tähän joukkoon voidaan laskea ainakin Joonas Donskoi, Ilkka Mikkola, Atte Ohtamaa ja Antti Ylönen. Donskoi tosin on joukosta ainoa, jolla on myös taitoa ja kykyjä tehdä jotain kentällä. Puolustajakolmikko Mikkola-Ohtamaa-Ylönen on tällä hetkellä täysin pihalla. Erityisesti "Änäri-Atte" ja "kahdeksan mestaruuden Mikkola" ovat aivan yössä. Ylöseltä mitään ei oikein voi odottaakaan. Mikkolan bravuri viime kierroksilta on ollut oman maalivahdin taklaaminen torjuntakyvyttömäksi. Tomi Karhunen voi kertoa lisää. Sata jänistä Mikko Lehtosen paluusta.

Jos ei ulkomaalaisia kiinnosta pelata, niin ei taida kiinnostaa Hannu Aravirtaa huomata asiaa. Tiistain Ässät-ottelussa saatiin seurata surkuhupaisaa näytelmää, jossa Joonas Donskoi kävi hankkimassa Ässille jäähyn ja Rosa-St. Pierre -duo kävi seisoskelemassa kaksi minuuttia nurkassa keskenään syötellen.

Antakaa vastuuta niille, jotka sitä ansaitsevat! Ensi kautta ja Suikkasta odotellessa.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vanhan sanonnan mukaan lyötyä ei saisi lyödä, mutta tämä kirjoitus omistetaan juurikin sille.

Oululaisen urheilujohtamisen lippulaiva Lippo on aloittanut uuden nousunsa Ykköspesiksestä tyylilleen uskollisena. Pelinjohtajien, pelaajien ja kaiken muun piti olla kunnossa jo joulukuussa, mutta ei ainakaan kirjoittajalle asti ole tieto kulkenut. Toisaalta, jos rahat on kerta loppu, niin eihän sitä silloin voi keskellä talvea maksaa palkkioita, kun tulojakaan ei ole.

Oululaisen jalkapalloilun uuden lippulaivan piti olla FC Opa. Ainakin jossain vaiheessa. Kaikki näytti hyvältä vielä syksyllä 2009. OPa oli purjehtimassa kohti Ykköstä ja AC Oulun nujerrus kaupungin ykkösjoukkueena oli entistä lähempänä. Sitten tulikin tappioputki ja Miiga Juntusen OPS-jp. Nyt FC OPa valmistautuu kauteen 2011 Pohjois-Suomen Kolmosessa ilman sopimuspelaajia ja ilman valmentajaa. Taisi mennä Mattsonin Raffella rahahanat kiinni. Sääli sinänsä.

Mutta ei se AC Oulunkaan tilanne kovin ruusuiselta näytä. Ihmiset ja fanit seuran ympärillä romantisoivat kaikkea, mitä seura tuo julki, olkoon se blogikirjoitus tai ilmoitus kausikorttimyynnin aloituksesta. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa uutisista liittyen seuraan on talousvaikeuksia. Jos ei itse seuran, niin pääsponsorin. Ilmainen vinkki ACO:n toimistolle. Laskekaa kulut ja menot ja yrittäkää saada viivan alle plussa. Viime kaudella tilanteen pelasti Juha Malisen itku mediassa. Jos sama tahti jatkuu ensi kaudella, kuka sitten pelastaa ja kenet? Ensi kauden päätteeksi Veikkausliigasta on entistä helpompi pudota. Onneksi on OTP, niin oululaiset voivat käydä katsomassa perinteisen oululaisen jalkapallojoukkueen otteita.

Ei näytä kulkevan lujaa Saarenheimon Pekallakaan. Toissa kaudella Lukossa mies iski 43 pistettä. Viime kausi Kärpissä meni penkin alle, saldona 12 pistettä. Muutto Ruotsiinkaan ei paljoa pelastanut. Södertäljessä tehot 0+2 alkukaudesta, seurauksena potkut ja siirto Allsvenskanin pohjilla pyörivään Tingsrydiin. Taitaa Pekillä olla sellainen tukiainen selässä, että mahtaakohan lähteä ikinä pois? Toivottavasti. Jos ei muuta, niin Saarenheimo nauraa matkalla pankkiin, kun nostaa vielä ensi kaudeltakin Oulun Kärpiltä 200 000 euroa. Tästähän kiitämme entistä urheilutoimenjohtaja Hilliä, joka on jo ehtinyt häipyä maasta.

Hyvää uutta vuotta 2011!