Hyvistä selostajista pitää maksaa

Ajan trendi on, että hyvän urheilun katsomisesta täytyy maksaa. Ilmaiskanaville ovat jääneet vain rippeet ja tärkeimmät arvokisat. Tällä kehityksellä on kuitenkin hyvätkin puolensa. Maksukortin takaa paljastuu liuta äärimmäisen ammattitaitoisia ja asiallisia selostajia.

Nyt en puhu viimekeväisistä jääkiekon MM-kilpailuista Canal+:lla ja MTV3:lla. Se kaksiviikkoinen oli tv-urheilun saralla kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Mutta ehkäpä ö-mappiin kuuluva turnaus ansaitsikin Antero Mertarannan päämäärätöntä karjumista merkityksettömien kisojen merkityksettömissä otteluissa.

Kun Suomen digi-tv-päätös tehtiin kymmenisen vuotta sitten, meille katsojille luvattiin, että urheilulähetyksiä voisi seurata ilman selostusta, pelkkää stadionien melua kuunnellen. Odottavan aika on käynyt pitkäksi.

Tätä toimintoa ei ole ikävä, kun kääntää Eurosportille ja alkaa seurata snookeria tai pyöräilyn Ranskan ympäriajoa. Loistava snooker-selostaja Aki Kauppinen rytmittää puhettaan verkkaisen lajiin sopivalla tavalla ilman mitään kiihkoa, ja käsittämättömällä asiantuntemuksella. Hän on selostuskopissa kuin hyvä shakinpelaaja – viisi liikettä pelitapahtumia edellä.

Maantiepyöräily ei kuulu millään tavalla lempilajeihini, mutta kuunnellessa Peter Selinin mukaansatempaavaa selostusta Alppien huippujen näkyessä taustalla on kanavalle pakko jäädä. Selin saa selostamisellaan pyöräilystäkin mielenkiintoista urheilua.

Myös Canal+:n tennisselostaja Jari Hedman ansaitsee kehut. Hänestä on muodostunut jo instituutio suomalaiseen tennisselostamiseen. Vaikka hän on jo ikuisuuden piiskannut pelaajia selostuskopista käsin huudahtamalla ”ole”, ”vamos” tai ”uulalaa”, on tennistä vaikea katsoa ilman Hedmanin rauhallista ääntä taustalla. Varsinkin, kun hänen isänsä Heikki vetäytyi eläkkeelle.

Mitkä asiat yhdistävät Kauppista, Seliniä ja Hedmania? Rauhallisuus ja asiantuntemus. Ylellä tällaiset selostajat ovat erittäin harvassa. Bror-Erik Wallenius on rauhallisuudessaan legenda, mutta uuden polven selostajista siihen on kyennyt tämän kesän isojen arvokisojen yhteydessä vain jalkapalloselostaja Matti Härkönen. Ylen toiminnassa on viime aikoina näkynyt tähtiselostajan metsästys, ja se on valitettavasti näkynyt laadussa.

Yleisurheilun EM-kisoja katsellessa olivat pelihousut revetä, kun Niki Juusela hehkutti Niclas Sandelssin 1 500 metrin karsintavoittoa kuin olympiakultaa.
Juuselalta ja Mertarannalta voisi kysyä, miten oikeasti merkittäviä saavutuksia, kuten yleisurheilun tai jääkiekon olympiakultamitaleja, sitten hehkutetaan, kun rima vedetään stratosfäärin jo tusinatapahtumissa?

(Kolumni julkaistu Kalevassa keskiviikkona 18. heinäkuuta)

Amerikkalaisinta mitä tiedän

Kuluvan kuun kahdeksantena päivänä kävin laajentamassa paikan päällä nähtyjen pelien kavalkadiani New Yorkin kaupunginosassa nimeltä The Bronx. Siellä pelaa kotiotteluitaan baseballin MLB-liigassa joukkue nimeltään New York Yankees kotistadionillaan The Yankee Stadiumilla.

Tuona tiistaisena iltana Yankees kohtasi Tampa Bay Raysin. Olin ennen kyseistä ottelua väijynyt ESPN:ltä muutaman baseball-ottelun, jotta tiesin, mitä odottaa ottelulta. Odotusarvona oli tylsä ja pitkäveteinen ottelu, jossa ihmiset syövät hodareita ja hurraavat pitkille lyönneille. No, sellainen se totuus lopulta oli.

Stadionin kapasiteetti oli noin 54 000 ja ilmoitettu yleisömäärä noin 37 000. Väittäisin, että paikalla oli hyvällä tuurilla 25 000 katsojaa, mutta mitäpä pienistä. Kyllähän sen ymmärtää, etteivät kausikorttilaiset ihan joka ilta jaksa stadionille vaivautua. Pelataanhan MLB:n runkosarjassa vaivaiset 162 ottelua.

Yhdysvaltojen urheilukulttuuriin kuuluu keskeisellä tavalla kaupallisuus. Tämän takia jokaisen vuoronvaihdon yhteydessä pidetään noin kuuden minuutin mainostauko. Ei siinä pahaa, mutta näitä vuoronvaihtoja tulee tuon tuosta. Sisävuorot kestävät kahdesta minuutista ehkä kymmeneen. Tästä tehdään päätelmä, että peli "seisoo" enemmän kuin käy. Ehkä tämä on hyvä asia amerikkalaiselle katsojalle, joka tulee otteluun. Ympärillä istuneet katsojat keskittyivät enemmän seurusteluun ja syömiseen kuin pelin seuraamiseen. Juttua riitti sympaattisista näyttelijöistä ja MLB:n historiasta enemmän kuin itse ottelusta. Katsojat vain odottavat sitä yhtä kotijoukkueen kunnaria ja hurraavat sitten.

Olin kuullut ja lukenut paljon siitä, kuinka amerikkalaiset urheilutapahtumat ovat nimenomaan tapahtuman järjestämisen osalta huikeasti eurooppalaisia tapahtumia edellä. Olen eri mieltä. Euroopassa peli on pääosassa. Kun tuote on kunnossa, ei katsojia tarvi maanitella paikalle kuluvan kauden hauskimmilla kotivideoilla, litran limukoilla tai mättöämpäreillä, joihin kuuluu viisi hampurilaista ja pari litraa ranuja. Pidetään siis Euroopassa huolta siitä, että tuote on kunnossa, katsojat kyllä tulevat paikalle, jos näin on. Sen jälkeen voidaan miettiä, miten ihmiset voisivat saada tapahtumasta enemmän irti. Ei tehdä oheistuotteista sisäänheittotuotetta.

Jos baseballia vertaa kotimaiseen pesäpalloon, niin "paremman" lajin vaakakuppi kallistuu pahasti Suomen puolelle. Tempo, taktisuus ja mukaansatempaavuus ovat potenssiin kymmenen. Suomalaisessa pesäpallossa kaikki sisä- ja ulkopelaajat ovat jossain taktisessa mielessä mukana jokaisessa lyönnissä. Baseballissa kaikki perustuu syöttäjän ja lyöjän kaksintaisteluun. Muut ovat täysin statistin roolissa. Esimerkiksi miesten maakuntasarjassa näkee parempia ulkopelisuorituksia kuin MLB:ssä, jossa yksinkertainen maata pitkin vierivä pallo on joka kerta selostajien mukaan "extremely difficult ball".

Amerikkalaisista puhutaan usein patriootteina. Kuudennen ja seitsemännen vuoroparin välissä nähtiinkin sellainen tapahtuma, joka sai yläparvella melkein oksennuksen lentämään. Yleisöä pyydettiin seisomaan ja pitämään hiljainen hetki "amerikkalaissotilaille, jotka taistelevat ympäri maailmaa maamme puolesta ja jotta saisimme elää vapaassa maassa". Ok. Minä kun luulin, että idässä taistellaan halvemman öljyn puolesta. Tieto lisää tuskaa ja ehkä siellä ajatellaan, ettei kansalle tarvitse aivan kaikkea kertoa.

Vaikka ottelu ja ottelutapahtuma olivat pettymyksiä, niin olihan se kokemus. Eivätkä liputkaan olleet törkykalliita (24 dollaria, eli n. 18 euroa). Yhtä kokemusta rikkaampana arvostan eurooppalaista urheilua yhä enemmän.

Talvi-inflaatio

Muistatteko tarinan, jossa paimen huuteli susivaaraa leikillään, mutta loppujen lopuksi tosipaikan tullen ketään ei kiinnostanut? Muistatteko Suomen jääkiekkoliiton ja heidän puudelimediansa MTV3:n, jotka isoon ääneen huutelivat, kuinka mahtavaa se on, kun Jellonat pelaa Olympiastadionilla jääkiekkoa?

Ainakin kirjoittajan kohdalla on käynyt se, ettei nappaa. Ei sillä, että olisi napannut ensimmäisessäkään Talviklassikossa, mutta tässä viimeisessä ei ainakaan. Eikä näyttänyt nappaavan isoa yleisöäkään. Kolkko paikka tuo Olympiastadion, kun katsojia on ehkä puolet kapasiteetista. Niistäkin puolet ovat ilmaislipulla paikalla.

Jääkiekkoilijat tappelivat menneellä vuosisadalla pitkään jääpallon kanssa, kumpi ottaa "ison lajin" aseman. Jääkiekko voitti pääsemällä sisätiloihin. Miksi nyt sitten pelit pitää saada ulos, kun kerta sinne sisälle on päästy?

Jääkiekko Olympiastadionilla on toistaiseksi käsitelty tämän illan jälkeen - toivottavasti. SM-liiga voisi ottaa haltuun koko Talviklassikko-tapahtuman järjestämisen ja laittaa kierrätyksen päälle. Ulkoilmaottelu tuo toki säpinää, mutta vain niiden kahden joukkueen ympärille, jotka osallistuvat tapahtumaan. Tapahtuma on myös lajille hyvää pr-toimintaa, varsinkin jos SM-liiga ja mukana olevat seurat markkinoivat tapahtumaa yhdessä.

Vai miltä kuulostaisi Kärpät-KalPa Oulun pesäpallostadionilla? Pelicans-JYP Lahden mäkimontussa? Tappara-Ilves Ratinassa? Ei varmasti nuo kaksi jälkimmäistä paljoa aiheuta värähtelyitä Oulussa, mutta kyseisten joukkueiden keskuudessa ja heidän paikkakunnillaan aiheuttaa.

Muistelin, että jossain vaiheessa Juha Junno kertoili, että Oulussa talvipeliä ei voisi järjestää. Itsepä sanon, että voi. Pesäpallostadionilla jäätä on jo nyt. Hevosenkenkään mahtuu seisomaan sellaiset 4000-5000 ihmistä. Sitten kaukalon ympärille siirtokatsomot, joita on muun muassa Castrenin kentällä. Äkkiä kaukalon ympärillä seisoo 10000 ihmistä. Valot löytyy, tosin aika heikot, mutta luovuudella siitäkin selvitään: Oulussa talvea riittää helmikuun loppuun-maaliskuun alkuun asti, joten pelataan silloin ja laitetaan ottelu alkamaan kello 14 iltapäivällä, niin luonnonvaloakin riittää. Varmuuden vuoksi voidaan laittaa lamput päälle. Myyntikojuja ei liiemmin ole, mutta vanhan ajan makkara- ja kaljatelttoja voi pystytellä ympäriinsä. Ja stadionin reunoille bajamajoja pitkään riviin. Selostuskopit ja vip-tilat löytyvät yläkerrasta, mutta takeita toiminnasta talvella ei ole. Tässä ainoa kysymysmerkki.

Yhtä kaikki, tää olis hei tosi kova juttu!