Jääkiekkokaudet merkittävissä liigoissa (hyvää kesälomaa k-leisör) eivät ole vielä lähelläkään päätöksiään, mutta siirtohuhuja liikkuu siellä sun täällä. Kaleva uutisoi sunnuntaina, että J-P "hoplop" Haataja olisi palaamassa Ouluun vaatimattomalla viiden vuoden (2+3) sopimuksella. Kohtuu mielenkiintoinen veto. Olisko Haataja se, joka sytyttäisi Pekka Saarenheimon, jolla on sopimus Kärppien kanssa ensi kaudesta?
Tänään maanantaina Aftonbladet uutisoi, että Ilkka Heikkinen siirtyisi ensi kaudeksi Luulajaan, mikä tarkoittaisi sitä, että Luulaja luopuu Janne Niinimaasta. Kärpät on metsästänyt toista tähtipuolustajaa Mikko Lehtosen rinnalle koko kauden, mutta toiveet voivat käydä toteen ensi syksynä. Niinimaa on osoittanut tänä vuonna Elitserienissä olevansa yhä kovan luokan puolustaja. Tehot tältä kaudelta ovat 9+21. Tarkistakaa SM-liigan sivuilta, millaisia tehoja Kärppien pelaajat ovat tällä kaudella iskeneet.
Elitserienissä Frölundan kurssi näyttää jyrkästi alaspäin ja karsintasarja odottelee nurkan takana. Jos göteborgilaisten alamäki jatkuu Allsvenskaniin asti, on moni joukkue, myös Kärpät, kiinnostunut Mika Pyörälän ja Toni Koiviston palveluksista.
Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu.
maanantai 28. helmikuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Karsintajärjestelmä uusiksi!
Se on taas kevät ja haluan päästää ulos jokavuotisen vaatimukseni jääkiekon kahden ylimmän sarjaportaan karsintajärjestelmien uusimisesta. Vaikka aina on ihana verrata asioita länsinaapuriin, niin nyt on pakko sanoa, että Ruotisssa ollaan kilometri edellä tässä asiassa!
Ruotsissa Elitserienin kaksi huonointa ja Allsvenskanin neljä parasta karsivat paikoista Elitserieniin. Allsvenskanin runkosarjan kolme parasta menevät suoraan karsintasarjaan ja neljäs osanottaja ratkeaa pudotuspelityylillä sijojen 4-7 välillä. Sen jälkeen nämä kuusi joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka kaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta pelaa Elitserienissä tulevalla kaudella.
Ja sama juttu Allsvenskanin kahden huonoimman ja AllEttanin neljän parhaan välillä.
Järjestelmä on nerokas. Jokainen tämän sarjan peli on tärkeä ja seurat saavat viidestä kotiottelusta merkittävät lisätulot kassoihin. Suomessa tähän ei uskalleta mennä, koska pelkona on, että joku kajaaninhokki tai kyröskoskenpärske vahingossa nousee SM-liigaan. Mutta tämä sarja olisi todellinen tasonmittaus SM-liigan ja Mestiksen välillä! Ja jos liigajoukkueet oikeasti ovat liigajoukkueita niin ne laittavat sapkoja ja deetiimejä kaksinumeroisilla turpaan.
Urheilullisuus kunniaan! Tällainen sarja ei olisi keltään pois ja näin saataisiin sekä liigaan että Mestikseen lisää panosta. Tämänkin kauden sijoituksilla saataisiin aikaan veriset kamppailut tähän karsintasarjaan nelikolla Pelicans, TPS, KooKoo, Jukurit. Ja tätä soppaa hämmentäisivät Sport ja Risto Dufvan farmi. Yksikään peli ei olisi tylsä tai panokseton. Kaikilla olisi mahdollisuus.
Mitä hyötyä sitten sijoituksilla on, jos kaikki lähtevät samalta viivalta? Sitä, että näihin otteluihin saadaan valmistautua hyvissä ajoin, jos johdat ylivoimaisesti Mestistä tai olet aivan pahnan pohjalla liigassa.
Ja miettikää sitä taloudellista puolta tässä. Karsintasarjaan pääsy olisi lottovoitto Mestisjoukkueille, joiden talous ei yleisesti ottaen ole kovin vahvoilla kantimilla. Viisi merkityksellistä kotiottelua tuovat aimo tukun rahaa. Ja jos liigasta tippuvalla seuralla on taustat kunnossa, ei yksi vuosi Mestiksessä tee konkurssia. Jos yhteisö kokee seuran omakseen, peleissä käydään myös Mestiksessä.
Toivottavasti joku päivä päättäjillä olisi rohkeutta mennä tähän. Ugh.
Ruotsissa Elitserienin kaksi huonointa ja Allsvenskanin neljä parasta karsivat paikoista Elitserieniin. Allsvenskanin runkosarjan kolme parasta menevät suoraan karsintasarjaan ja neljäs osanottaja ratkeaa pudotuspelityylillä sijojen 4-7 välillä. Sen jälkeen nämä kuusi joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka kaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta pelaa Elitserienissä tulevalla kaudella.
Ja sama juttu Allsvenskanin kahden huonoimman ja AllEttanin neljän parhaan välillä.
Järjestelmä on nerokas. Jokainen tämän sarjan peli on tärkeä ja seurat saavat viidestä kotiottelusta merkittävät lisätulot kassoihin. Suomessa tähän ei uskalleta mennä, koska pelkona on, että joku kajaaninhokki tai kyröskoskenpärske vahingossa nousee SM-liigaan. Mutta tämä sarja olisi todellinen tasonmittaus SM-liigan ja Mestiksen välillä! Ja jos liigajoukkueet oikeasti ovat liigajoukkueita niin ne laittavat sapkoja ja deetiimejä kaksinumeroisilla turpaan.
Urheilullisuus kunniaan! Tällainen sarja ei olisi keltään pois ja näin saataisiin sekä liigaan että Mestikseen lisää panosta. Tämänkin kauden sijoituksilla saataisiin aikaan veriset kamppailut tähän karsintasarjaan nelikolla Pelicans, TPS, KooKoo, Jukurit. Ja tätä soppaa hämmentäisivät Sport ja Risto Dufvan farmi. Yksikään peli ei olisi tylsä tai panokseton. Kaikilla olisi mahdollisuus.
Mitä hyötyä sitten sijoituksilla on, jos kaikki lähtevät samalta viivalta? Sitä, että näihin otteluihin saadaan valmistautua hyvissä ajoin, jos johdat ylivoimaisesti Mestistä tai olet aivan pahnan pohjalla liigassa.
Ja miettikää sitä taloudellista puolta tässä. Karsintasarjaan pääsy olisi lottovoitto Mestisjoukkueille, joiden talous ei yleisesti ottaen ole kovin vahvoilla kantimilla. Viisi merkityksellistä kotiottelua tuovat aimo tukun rahaa. Ja jos liigasta tippuvalla seuralla on taustat kunnossa, ei yksi vuosi Mestiksessä tee konkurssia. Jos yhteisö kokee seuran omakseen, peleissä käydään myös Mestiksessä.
Toivottavasti joku päivä päättäjillä olisi rohkeutta mennä tähän. Ugh.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Suomi-urheilun nevö fogetit
Jääkiekkoväkeä haukutaan usein vuoden 1995 maailmanmestaruuden sokaisemina tolloina, jotka huutavat "MM95 - nevö fogettia" muiden lajien edustajille. Nyt onkin aika listata Suomi-urheilun muut nevö fogetit, asiat, jotka muistetaan aina, mutta niistä tulisi päästä yli.
HJK Mestareiden liigassa 1997-1998. Jalkapalloihmisten sokea piste, josta muistutellaan aina. Muinaisjäänne ajalta, kun suomalaisia vilisi kaiken maailman valioliigoissa. Tämän jälkeen herkkusieniliigan arvostus ja asema rahasampona on vahvistunut ja tästä kehityksestä Suomi on tippunut. Tosin, Euroopan kovimpaan sarjaan on tätä nykyä huomattavasti vaikeampi päästä Itä-Euroopan vaurastumisen ja monimutkaisten karsintojen takia. Erityismaininta joukkueen pelaajista vanhalle OTP-jyrälle Aarno Turpeiselle sekä Shefki Kuqille ja Aki Riihilahdelle. Kaksi viimeksi mainittua ovat vähimmillä lahjoilla korkeimmalle päässeet suomalaiset jalkapalloilijat. Kuqin saagassa nykyinen pysäkki löytyy Pohjois-Englannista saakka.
Pesiksen sopupelit. Ainoa syy, miksi tämä on edelleenkin otsikoissa ja ihmisten takaraivoissa on, että laji on "maalaisten junttikuulaa". Jalkapallon Allianssit ja kaikki muutkin sopupelit heitetään heti syrjään Etelä-Suomen futista fanittavissa medioissa. Miksei media vaivaudu yleisesti muutenkaan kaivamaan mitään sopupeliviittauksia? Jääpallossakin on eräät kerrat nostettu hyvät rahat merkityksettömistä peleistä. Harmituksen aiheena vain oli panoskatot kohteisiin...
Hanna-Maria Seppälän maailmanmestaruus 100 metrin vapaauinnissa vuonna 2003. Aivan kunnioitettava saavutus, mutta kilpailuista puuttui vain kymmenkunta maailmantilastoissa korkeammalla ollutta naista. Tieto siitä ei tavoittanut edes Suomen urheilutoimittajien liittoa, joka valitsi Seppälän vuoden urheilijaksi ennen pujottelucupin voittanutta Kalle Palanderia.
Raimo Summasen potkut jääkiekkomaajoukkueen peräsimestä vuonna 2004. Petteri Sihvonen ei ole päässyt tästä vieläkään yli vaan käy omaa verbaalista sotaansa Kalervo Kummolaa vastaan. Summanen sittemmin on näyttänyt hauistaan Siperian talvessa. Jaromir Jagr kehui Veikkaajan haastattelussa "Raivoa" yhdeksi uransa parhaista valmentajista. Jagr on urallaan pari valmentajaa nähnyt. Oliko Sihvonen sittenkin oikeassa?
Tero Pitkämäki on elämänsä kunnossa. Oletko ikinä kuullut näitä sanoja Jari Porttilan suusta? Jokakeväinen paatos koko Suomen keihäsmannekiinin kunnosta ja joka vuosi pitäisi paukkua 95 metriä. Silti vuosittaiset tulokset ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Milloin Porttila uskaltaa kritisoida valmentaja Hannu Kangasta? Teemu Wirkkala tekikin jo omat johtopäätöksensä valmentajansa taidoista.
Jari Porttila. Nyt kun Porttilaan päästiin käsiksi, niin pakko jatkaa. Norjalaisten salaliittoteoriat, juoksu Mika Häkkisen auton perässä, "what you think the next happen now?" -episodi Suomi-Turkki-jalkapallomaaottelussa, siiderintahmaiset raportit mäkiviikolta ja lista jatkuu. Mielenkiintoista nähdä, onko Porttilan maine yhtä kestävää uran jälkeen kuin Juha Jokisen solariumrusketus.
Janne Holmenin ja Jukka Keskisalon Euroopan mestaruudet. Niin mitkä? Eihän näitä muista kuin yleisurheiluintoilijat. Se muistetaan, että suomalaisyleisurheilijat, kepinviskojia lukuunottamatta, käyvät vain haistelemassa tunnelmia arvokisoista. Usain Boltin nimmarikin olisi kovempi saavutus kuin 43 metriä moukarin karsinnassa.
Suomen jalkapallomaajoukkueen koko historia. Maalin päässä EM-lopputurnauksesta, maalin päässä MM-jatkokarsinnasta. Kaikki tietävät surullisenkuuluisan historian.
Englannin jalkapallon maailmanmestaruus 1966. Miten tämä liittyy Suomen urheiluhistoriaan? Nämähän ovat ainoat MM-kisat, joita esimerkiksi Jukka Rönkä jaksaa muistella. Myös samaan kategoriaan menee Riku Riihilahden studio-osuudet MM- ja EM-kilpailuissa. Jokaiset kisat avataan kysymyksellä:"Miten Englanti pärjää tänä vuonna?" En nyt halua haukkua tässä suomalaisia yleisestä "lädeilystä", mutta tasa-arvo maiden kesken on hyvinkin ok. Varsinkin, kun Suomi ei ole karkeloissa.
"Otetaan mallia Ruotsista". Jokainen suomalainen urheiluihminen on tähän ansaan pudonnut, jos ei Ruotsi-ansaan niin Yhdysvaltojen kuoppaan ainakin. Länsinaapurissa kaikki on paremmin joka asiassa ja Suomessa ei ole mitään urheilukulttuuria. Suomalaisen itsetunto on niin heikko, että kaikki hyvätkin asiat täytyy kääntää negatiiviseksi. Amerikkalaiset ovat ylpeitä omista kansallislajeistaan baseballista ja kainalopallosta, mutta Suomessa pesäpallolle ei anneta mitään arvostusta. Ei perrr, menin ite tähän...
HJK Mestareiden liigassa 1997-1998. Jalkapalloihmisten sokea piste, josta muistutellaan aina. Muinaisjäänne ajalta, kun suomalaisia vilisi kaiken maailman valioliigoissa. Tämän jälkeen herkkusieniliigan arvostus ja asema rahasampona on vahvistunut ja tästä kehityksestä Suomi on tippunut. Tosin, Euroopan kovimpaan sarjaan on tätä nykyä huomattavasti vaikeampi päästä Itä-Euroopan vaurastumisen ja monimutkaisten karsintojen takia. Erityismaininta joukkueen pelaajista vanhalle OTP-jyrälle Aarno Turpeiselle sekä Shefki Kuqille ja Aki Riihilahdelle. Kaksi viimeksi mainittua ovat vähimmillä lahjoilla korkeimmalle päässeet suomalaiset jalkapalloilijat. Kuqin saagassa nykyinen pysäkki löytyy Pohjois-Englannista saakka.
Pesiksen sopupelit. Ainoa syy, miksi tämä on edelleenkin otsikoissa ja ihmisten takaraivoissa on, että laji on "maalaisten junttikuulaa". Jalkapallon Allianssit ja kaikki muutkin sopupelit heitetään heti syrjään Etelä-Suomen futista fanittavissa medioissa. Miksei media vaivaudu yleisesti muutenkaan kaivamaan mitään sopupeliviittauksia? Jääpallossakin on eräät kerrat nostettu hyvät rahat merkityksettömistä peleistä. Harmituksen aiheena vain oli panoskatot kohteisiin...
Hanna-Maria Seppälän maailmanmestaruus 100 metrin vapaauinnissa vuonna 2003. Aivan kunnioitettava saavutus, mutta kilpailuista puuttui vain kymmenkunta maailmantilastoissa korkeammalla ollutta naista. Tieto siitä ei tavoittanut edes Suomen urheilutoimittajien liittoa, joka valitsi Seppälän vuoden urheilijaksi ennen pujottelucupin voittanutta Kalle Palanderia.
Raimo Summasen potkut jääkiekkomaajoukkueen peräsimestä vuonna 2004. Petteri Sihvonen ei ole päässyt tästä vieläkään yli vaan käy omaa verbaalista sotaansa Kalervo Kummolaa vastaan. Summanen sittemmin on näyttänyt hauistaan Siperian talvessa. Jaromir Jagr kehui Veikkaajan haastattelussa "Raivoa" yhdeksi uransa parhaista valmentajista. Jagr on urallaan pari valmentajaa nähnyt. Oliko Sihvonen sittenkin oikeassa?
Tero Pitkämäki on elämänsä kunnossa. Oletko ikinä kuullut näitä sanoja Jari Porttilan suusta? Jokakeväinen paatos koko Suomen keihäsmannekiinin kunnosta ja joka vuosi pitäisi paukkua 95 metriä. Silti vuosittaiset tulokset ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Milloin Porttila uskaltaa kritisoida valmentaja Hannu Kangasta? Teemu Wirkkala tekikin jo omat johtopäätöksensä valmentajansa taidoista.
Jari Porttila. Nyt kun Porttilaan päästiin käsiksi, niin pakko jatkaa. Norjalaisten salaliittoteoriat, juoksu Mika Häkkisen auton perässä, "what you think the next happen now?" -episodi Suomi-Turkki-jalkapallomaaottelussa, siiderintahmaiset raportit mäkiviikolta ja lista jatkuu. Mielenkiintoista nähdä, onko Porttilan maine yhtä kestävää uran jälkeen kuin Juha Jokisen solariumrusketus.
Janne Holmenin ja Jukka Keskisalon Euroopan mestaruudet. Niin mitkä? Eihän näitä muista kuin yleisurheiluintoilijat. Se muistetaan, että suomalaisyleisurheilijat, kepinviskojia lukuunottamatta, käyvät vain haistelemassa tunnelmia arvokisoista. Usain Boltin nimmarikin olisi kovempi saavutus kuin 43 metriä moukarin karsinnassa.
Suomen jalkapallomaajoukkueen koko historia. Maalin päässä EM-lopputurnauksesta, maalin päässä MM-jatkokarsinnasta. Kaikki tietävät surullisenkuuluisan historian.
Englannin jalkapallon maailmanmestaruus 1966. Miten tämä liittyy Suomen urheiluhistoriaan? Nämähän ovat ainoat MM-kisat, joita esimerkiksi Jukka Rönkä jaksaa muistella. Myös samaan kategoriaan menee Riku Riihilahden studio-osuudet MM- ja EM-kilpailuissa. Jokaiset kisat avataan kysymyksellä:"Miten Englanti pärjää tänä vuonna?" En nyt halua haukkua tässä suomalaisia yleisestä "lädeilystä", mutta tasa-arvo maiden kesken on hyvinkin ok. Varsinkin, kun Suomi ei ole karkeloissa.
"Otetaan mallia Ruotsista". Jokainen suomalainen urheiluihminen on tähän ansaan pudonnut, jos ei Ruotsi-ansaan niin Yhdysvaltojen kuoppaan ainakin. Länsinaapurissa kaikki on paremmin joka asiassa ja Suomessa ei ole mitään urheilukulttuuria. Suomalaisen itsetunto on niin heikko, että kaikki hyvätkin asiat täytyy kääntää negatiiviseksi. Amerikkalaiset ovat ylpeitä omista kansallislajeistaan baseballista ja kainalopallosta, mutta Suomessa pesäpallolle ei anneta mitään arvostusta. Ei perrr, menin ite tähän...
torstai 3. helmikuuta 2011
Viimeinen sammuttaa valot
Näin siinä kävi, AC Oulu ei saanut liigalisenssiä kaudelle 2011. Uusi toimitusjohtaja Kimmo Piispanen vakuutteli pitkin talvea kaiken olevan kunnossa, mutta eipä näyttänyt olevan. Kohtalona lienee lappu luukulle ja uutta matoa koukkuun.
Koko organisaation rakenne oli täysin kestämätön. Päävalmentaja Juha Malinen ja urheilutoimenjohtaja tienaavat molemmat noin 5 000 euroa kuukaudessa ja yhtiön liikevaihto on noin 350 000 euroa. Aika hassua, vai mitä? Irvokkuutta lisää se, että joukkueen vaihtopenkkipelaajat saavat kuukausipalkkaa 100 - 400 euroa. Täysin naurettavia summia, kun verrataan edellä mainitun kaksikon palkkoihin. Ei ihme, että pelaajat joukkueen sisältä kuiskivat kaikkien vihaavan Nurmelaa ja Malista.
Siihen en ota kantaa, millaisia persoonia nämä kaksi ovat, mutta omilla esimerkeillään he olisivat voineet ilmoittautua seuran pelastustalkoisiin. Viime syksynä Malinen itki mediassa, kuinka rahaa tarvitaan lisää. Oliko omat palkat myöhässä? Jos nämä kaksi olisivat tinkineet omasta palkastaan edes hieman, olisi tilanne myös joukkueen sisällä erilainen. Pienistä puroista syntyy iso joki.
Nyt sitten Oulun ykkösseurana on Miiga Juntusen OPS. Sattumaa tai ei, juuri eilen OPS ilmoitti ottaneensa käyttöön perinteisen nimen, ilman -jp:tä. Nyt on Miigan näytönpaikka, elämme mielenkiintoisia aikoja. Voi olla, että Tyrskypihassa maistellaan tällä hetkellä shampanjoita. Kuten myös Helsingin suunnalla Boris Pugon toimesta.
Mutta jos rehellisiä ollaan, oikea päätös tämä oli. AC Oulu on tekohengittänyt jo niin monta vuotta, että oli parempi armon käydä oikeudessa. Kiitos entisen puheenjohtajan, Matti Heikkisen, tumpeluuden raha-asioissa, lappu pistettiin luukulle. Muovi on sulanut ja on aika odotella uutta yrittäjää.
Ensi kesänä ei Oulussa paljoa ole tarjolla pääsarjatason urheilua. Amerikkalainen jalkapallo taitaa olla ainoita lajeja. Mutta urheiluhan ei koskaan kuole. Nyt voitte hyvät lukijat palata urheilun juurille, eli alasarjojen peleihin. Siellä pelataan rakkaudesta lajiin eikä palkkoja makseta. Eipä niitä palkkoja tosin maksettu pääsarjassakaan, vaikka joskus niin on luvattu. Vai mitä ACO, OPS jääpallo ja Lippo?
P.S. Maksamattomista palkoista voisi käännellä puukkoa myös Kiekko-Laserin lapaluiden välissä, mutta taidan säästää sen seuraavaan blogiin.
Koko organisaation rakenne oli täysin kestämätön. Päävalmentaja Juha Malinen ja urheilutoimenjohtaja tienaavat molemmat noin 5 000 euroa kuukaudessa ja yhtiön liikevaihto on noin 350 000 euroa. Aika hassua, vai mitä? Irvokkuutta lisää se, että joukkueen vaihtopenkkipelaajat saavat kuukausipalkkaa 100 - 400 euroa. Täysin naurettavia summia, kun verrataan edellä mainitun kaksikon palkkoihin. Ei ihme, että pelaajat joukkueen sisältä kuiskivat kaikkien vihaavan Nurmelaa ja Malista.
Siihen en ota kantaa, millaisia persoonia nämä kaksi ovat, mutta omilla esimerkeillään he olisivat voineet ilmoittautua seuran pelastustalkoisiin. Viime syksynä Malinen itki mediassa, kuinka rahaa tarvitaan lisää. Oliko omat palkat myöhässä? Jos nämä kaksi olisivat tinkineet omasta palkastaan edes hieman, olisi tilanne myös joukkueen sisällä erilainen. Pienistä puroista syntyy iso joki.
Nyt sitten Oulun ykkösseurana on Miiga Juntusen OPS. Sattumaa tai ei, juuri eilen OPS ilmoitti ottaneensa käyttöön perinteisen nimen, ilman -jp:tä. Nyt on Miigan näytönpaikka, elämme mielenkiintoisia aikoja. Voi olla, että Tyrskypihassa maistellaan tällä hetkellä shampanjoita. Kuten myös Helsingin suunnalla Boris Pugon toimesta.
Mutta jos rehellisiä ollaan, oikea päätös tämä oli. AC Oulu on tekohengittänyt jo niin monta vuotta, että oli parempi armon käydä oikeudessa. Kiitos entisen puheenjohtajan, Matti Heikkisen, tumpeluuden raha-asioissa, lappu pistettiin luukulle. Muovi on sulanut ja on aika odotella uutta yrittäjää.
Ensi kesänä ei Oulussa paljoa ole tarjolla pääsarjatason urheilua. Amerikkalainen jalkapallo taitaa olla ainoita lajeja. Mutta urheiluhan ei koskaan kuole. Nyt voitte hyvät lukijat palata urheilun juurille, eli alasarjojen peleihin. Siellä pelataan rakkaudesta lajiin eikä palkkoja makseta. Eipä niitä palkkoja tosin maksettu pääsarjassakaan, vaikka joskus niin on luvattu. Vai mitä ACO, OPS jääpallo ja Lippo?
P.S. Maksamattomista palkoista voisi käännellä puukkoa myös Kiekko-Laserin lapaluiden välissä, mutta taidan säästää sen seuraavaan blogiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)