maanantai 18. lokakuuta 2010

Lippo löi hudin ja Kärpät koppasi Tenkratin

Syyskuun lopusta asti jatkunut eipäsjuupastelu Oulun Lipon tulevaisuuden kanssa sai päätöksen lauantaina, kun oululaisseura ilmoitti luopuvansa miesten Superpesispaikastaan. Tätä ennen joukkueen pelaajistosta oli jo valtaosa ehtinyt vaihtaa maisemaa.

Tarinan kolikolla on kaksi puolta. On surullista, että viime pesiskauden nelonen joutuu luopumaan sarjapaikasta talousvaikeuksien takia. Kaikki Lipon viime kauden tähtipelaajat tulevat yhä asumaan Oulussa, mutta käyvät pelaamassa ensi kesänä Satakunnassa, Pohjanmaalla tai Kainuussa. Toisaalta taas, vihdoin oululaista pesäpalloa voidaan lähteä rakentamaan terveeltä pohjalta ilman jokavuotisia puheita konkursseista ja myöhässä olevista palkoista.

Sunnuntai-illan tapahtumat Castrenissa saattoivat myös merkitä sitä, että eräs toinenkin oululainen urheiluseura pistää lappua luukulle talven mittaan. Jos AC Oulu tippuu Veikkausliigasta, niin siinä sitten voidaan miettiä, mitä pääsarjaurheilua Oulussa voitaisiin seurata ensi kesänä. Varmaankin pitää lähteä katsomaan jotain rugbya tai ultimatea.

Vanha kunnon numero 62 teki sitten paluun Kärppäpaitaan. Parin viime kauden otteet Timråssa ja Skellefteåssa eivät paljoa lupaa, mutta optimisti ajattelee näin. Tenkrat ei ole koskaan pettänyt Kärppäpaidassa eivätkä miehen pelitaidot ole häipyneet mihinkään, jopa nopeus on vielä tallella 33-vuotiaalla kiiturilla. Mies saa kadoksissa olevan itseluottamuksensa takaisin tutussa peliympäristössä ja pelaaminen kiinnostaa taas. Viimeksi kun Tenkrat Oulussa pelasi kaudella 05-06 pelaaminen oli enemmän tai vähemmän velttoa löysäilyä. Nyt ei pitäisi jäädä motivaatiosta kiinni, sen verran kova näytön paikka miehellä on.

Alkaa Kärppien pelaajamateriaali näyttää taas mestaruuden arvoiselta. Vanha totuus on, että se hyökkäys on paras puolustus ja se joukkue voittaa ottelun, joka tekee enemmän maaleja. Nyt pitäisi alkaa maaleja tulla. Ja omiinkaan ei joka ottelussa tule ropisemaan, kun Petri Koivisto alkaa keskittyä kiekkojen torjumiseen. Viime viikon saldo oli vakuuttava 0+3. Harmittavasti syötöt olivat vain vastustajan maaleihin.

1 kommentti: