Parempi sekin kuin nykyinen velttoilu. Oulun Kärpät taivaltaa tämän kauden SM-liigassa kuin Jeesus kohti Golgataa. Risti on muuttunut tukiaiseksi ja siinä vauhdissa puolet joukkueesta on menettänyt mielenkiintonsa. Ulkomaalais"vahvistukset" Martin St. Pierre ja Pavel Rosa eivät tämänhetkisellä tasollaan pärjäisi edes Kuusamon Pallo-Karhuissa ja pelaajat ovat toinen toisensa jälkeen sairastuvalla.
Eiköhän kohta St. Pierrelle tai Rosalle käy ns. "danielcorsot" ja kynsinauhan tulehdus tai kipeytynyt sävelkorva pidä miehet sivussa loppukauden. Tai sitten urheilutoimenjohtaja Aho voisi myydä miehet Rosan kauan kaipaamaan ja rakastamaan Sveitsiin. Vaihtokaupassa otetaan pussillinen kiekkoja.
Onneksi joukossa on vielä pelaajia, jotka jaksavat yrittää. Tähän joukkoon voidaan laskea ainakin Joonas Donskoi, Ilkka Mikkola, Atte Ohtamaa ja Antti Ylönen. Donskoi tosin on joukosta ainoa, jolla on myös taitoa ja kykyjä tehdä jotain kentällä. Puolustajakolmikko Mikkola-Ohtamaa-Ylönen on tällä hetkellä täysin pihalla. Erityisesti "Änäri-Atte" ja "kahdeksan mestaruuden Mikkola" ovat aivan yössä. Ylöseltä mitään ei oikein voi odottaakaan. Mikkolan bravuri viime kierroksilta on ollut oman maalivahdin taklaaminen torjuntakyvyttömäksi. Tomi Karhunen voi kertoa lisää. Sata jänistä Mikko Lehtosen paluusta.
Jos ei ulkomaalaisia kiinnosta pelata, niin ei taida kiinnostaa Hannu Aravirtaa huomata asiaa. Tiistain Ässät-ottelussa saatiin seurata surkuhupaisaa näytelmää, jossa Joonas Donskoi kävi hankkimassa Ässille jäähyn ja Rosa-St. Pierre -duo kävi seisoskelemassa kaksi minuuttia nurkassa keskenään syötellen.
Antakaa vastuuta niille, jotka sitä ansaitsevat! Ensi kautta ja Suikkasta odotellessa.
Haha. SaiPas pitkästä aikaa ääneen nauraa urheilukolumnille. "Vaihtokaupassa otetaan pussillinen kiekkoja." Eikö kuitenkin kinuttais se pussi myös mukaan?
VastaaPoistaAika näyttää, mitä Suikkanen arvottaa elämässään. Omasta puolesta voin kertoa, että jos pitäis valita a) vuosi Kalervo Kummolan kenkien kiillottajana 70 tuntia viikossa 1,5 miljoonan euron palkalla vai b) vuosi auringon palvomista soodavettä siemaillen palmun alla 300 000 euron palkalla, niin nykysäädöillä vielä kiillottelisin kenkiä. Jos Suikkanen ei oo pahasti rahalle perso, niin eiköhän tuo Ouluun löydä.
Ville
Siellä se Donskoi roimii juuri nyt pisteitä, niin tosin St. Pierre ja Rosakin, joita meinaat tuossa mollata.
VastaaPoistaIkävä kyllä asia on niin, että ilman St. pierrea ja Rosaa Kärpillä ei juuri olisi kiekollista erikoisosaamista. Tenki on kova polkukone hyvällä laukauksella, Kreps hyvä lähes kaikessa ja Donskoi&Junttila potentiaalisia. Muut hyviä alempien kenttien äijiä.
Ja kyllä mie haluan pleijareita tänä keväänä nähdä, eli pidetään sankarikaksikko täällä ja toivotaan-toivotaan.
"Ja kyllä mie haluan pleijareita tänä keväänä nähdä, eli pidetään sankarikaksikko täällä ja toivotaan-toivotaan."
VastaaPoistaJoo ja ouluun metro Patelasta-Kaakkuriin ja lammassaareen ydinvoimala.
Asiaa Joonas joka sana. ++++