Tämäkin blogi päivittyy tätä nykyä yhtä usein kuin Petteri Sihvosen kannanotot Urheilulehdessä, mutta kirjotellaan välissä. Blogisti aikoo tällä kertaa sortua helppo-journalismiin eli erilaisiin listauksiin, mutta iso yleisö tykkää listoista ja ne herättävät keskustelua, niin varmaan. Mutta tänään käsittelyssä kaksi top 10 -listaa kesäisin aihein: jalkapallo ja pesäpallo.
Pesäpallokesän top 10 -ilmiöt (oululaisella painotuksella):
10) OjKi:n maakuntasarjaporukka. Turo on kuulemma pelannut numerolla 3 ja ottanut syöksykopinkin. Yleisö vaatii silti lisää vastuuta. Numerolle 4 ja merkki päälle jokaisella lyönnillä. Silti: Eteenpäin on menty.
9) Aki Orava. Pienellä roolilla huikeita tehoja Sotkamossa. Jos saisi vastuuta enemmän, Sotkamo voisi olla vieläkin ylivoimaisempi. Ja jaksaa aukoa päätään vastustajille ja katsojille.
8) Hannu Huuskonen. Kyllähän Hannu osasi lukkaroida jo Oulussa, mutta nyt on räjähtänyt myös sisällä. Sehän ossaa lyödä! Lyöjäpörssissä sija kymmenen, huhhuh.
7) Mikä lautaskammo? Topi Kosonen on täällä taas. Ainoa syy, miksi Pattijoki voi tänä vuonna edes haaveilla neljän parhaan joukossa olemisesta.
6) Kumurakeli. Matti Korhonen paukuttelee kumuraa pitkin takakenttää. Lyöjäpörssissä sija 7 hallussa, ja aivan ansaitusti. Eräät Pattijoen Urheilijat olisivat ehkä voineet tarvita tätä miestä ryhmäänsä, mutta nyt Kumura saattaa pudottaa PattU:n pudotuspeleissä korkealta alas.
5) Kiekon marssi. Oulujoen Kiekko on kovaa vauhtia matkalla Ykkössarjaan ja samoilla vauhteilla alueen ykkösjoukkueeksi. Jos he onnistuvat pitämään kiinni Santeri Haipuksesta, Aki Oravasta talvivalmentajana ja kaikista nuorista lupauksista höystettyinä Oulun alueen konkareilla, jotka nyt pelaavat toisaalla, on Kiekolla kaikki mahdollisuudet perinteisenä seurana hakata itsensä pysyvästi superiin.
4) Manninen. Vaikka Lippo tahkoaa Ykköstä, niin Manninen ei Lippoa hylkää. Tämä ykkösfani on tälle kesälle ehditty jo ajaa katsomostakin pihalle ja pelaajatkin ovat soittaneet suutaan katsomoon. Paras episodi nähtiin paikallisottelussa KeKiä vastaan, kun mies pamahti lehdistötilaisuuteen penäämään oikeuksiaan ottelun päätuomarilta.
3) Pattijoen kenttäkuuluttaja. Syytän tästä Antero Mertarantaa. Miksi sinä toit Suomeen tämän huutamiskulttuurin, joka sitten pitää tartuttaa kuppakylän kenttäkuuluttajaan? Kaikki, jotka ovat joskus vahingossa eksyneet Raaheen allekirjoittavat adressin, että tämä mies pitäisi kantaa kauas mikrofonin ääreltä. Kun ei pitäisi huutaa, mies rääkkää korvia, mutta kun muilta paikkakunnilta kerrotaan tilanteita muminasta ei ota mitään selkoa. Ei jatkoon.
2) Vielä yks kalija. Itä-Lännessä tunnetusti otetaan miehestä mittaa, kaljan äärellä. Oulujoen Kiekon 18-vuotias Antti Korhonen ei päässyt pelaamaan B-poikien arvo-ottelua, kun hän ei selvinnyt aamun promillemittauksesta. Huvit ensin, sitten kotiin.
1) Sotkamon kultajuna. Löytyykö pysäyttäjää? Vimpeli ainoana voi haastaa, mutta pahoin pelkään, että työttömillä metsureilla on takataskussa vielä joku jokerikortti, jonka vetävät esiin. Ulkopelin etukenttä Jimi Heikkinen-Aki Orava-Toni Kohonen on sellainen bermudan kolmio, jossa moni laiva ajaa syksyllä vielä pahasti karille.
Jalkapallokesän top 10 -ilmiöt:
10) TamU hakee liigapaikkaa kaudelle 2012. Vuosi välissä pelaamatta ja takaisin liigaan? Oliko tämä joku STT:n vitsi? Soittakaa Kiinaan herra Ye'lle, jos häneltä irtoaisi taas muutama euro suomalaiseen jalkapalloon, kun Perumal on viety Jänkhän vankilaan.
9) Sopupelilajin leima. Jos joku jalkapalloihminen vielä kehtaa haukkua hyvällä omallatunnolla pesäpalloa sopupalloksi, niin millähän nimellä jalkapalloa pitäisi kutsua? Jokaisen helponnäköisen maalin jälkeen FF2 on täynnä sopupeli- ja maksettu maalivahti -kommentteja. Itseironiaa vai pelkoa?
8) Suomalainen RoPS. Rovaniemen keskuskentällä on tänä vuonna juoksennellut suomalaisia pelaajia. Menestys vain ei ole tälläkään kertaa ollut kaksinen. Vauhtia hakemaan Ykkösestä.
7) Hongan jogo bonito. Espoossa on vuosikaudet neppailtu 18-vuotiailla jannuilla liigan kärkitasolla, Mika Lehkosuo vannoo eteenpäinmenoa, mutta askel kärkeen on jäänyt ottamatta. Jos Lehkosuo saisi joskus kunnon pelaajamateriaalin, mitä tapahtuisi?
6) Liigan yleinen mielenkiinto: 0. HJK on jo voittanut mestaruuden. Joukkue, joka pystyy heittämään vaihdosta sisään Rami Hakanpään ja Jari Litmasen tasoisia pelaajia on voittanut mestaruuden jo ennen kauden alkua. Ja niin he olivat. Tätä junaa ei pysäytä mikään.
5) Pohjalaaset tuloo. Paini- ja pesishullu Seinäjoki on enää vain myytti. Seinäjoki on nykyään jalkapallokaupunki ja tulossa lujaa kohti Suomen huippua. Nousua Ykköseen ei estää edes vaasalainen valmentaja.
4) Oulun derby. Ei se aidoin Oulun derby (OTP-OPS), mutta hyvä kakkonen tai kolmonen, puhutaan siis AC Oulu-Miiga-jp-ottelusta. Hieno yleisömäärä eikä niinkään tasaisesti jakautunut kannustus. Saa nähdä, millaisia massoja toinen osa tästä spektaakkelista tuo Raatin lehtereille, jos molempien joukkueiden nousuhaaveet ovat förbi. FC Lahti-Tampere United -otteluita kutsuttiin vuosien saatossa nimellä El Plastico. Mikä lempinimi tälle keksittäisiin?
3) Hupilupi Euroopassa. HJK:lla on nappisuorituksella aidot mahdollisuudet selvitä Mestarien liigaan. Vaikeaa se on ja Suomifutiksen kannalta olisi oikeinkin hienoa, jos he onnistuisivat. Muuten Sakilaiset hakee sikarileikkurin ja lähtevät Muurisen Antin perään.
2) OTP Nelosessa. Kolmonen häämöttää jo. Nousu on omissa käsissä. Kunhan manageri Rämä vain pitäisi itsensä kunnossa, niin kannattajienkaan ei tarvitsisi kärsiä rytmihäiriöistä.
1) OTP Pudasjärvellä. Tätä ei Nelosessa olla nähty. Ruutia, ääntä, polliisit, huikeaa jalkapalloa ja rilli kuumana. Tästä ei jalkapallo parane.
"Eräät Pattijoen Urheilijat olisivat ehkä voineet tarvita tätä miestä ryhmäänsä, mutta nyt Kumura saattaa pudottaa PattU:n pudotuspeleissä korkealta alas."
VastaaPoistaTämähän kuulostaa ihan vedolta. Paljonko pannaan? Ja jotta et pääse sanomaan, että vähän karrikoit, niin kerrointa voidaan laittaa 3,15.
t. Ville
Tartumpa heti ensimmäiseen kohtaan..
VastaaPoistaEilisen ottelun nähneenä voin jopa vannoa, että kyseinen pelaaja pelasi numerolla 2. Huhujen mukaan hiassa on ollut numeroita 4-7. Rooli on mikälie.
Oravan Aki listalla ylemmäs ja Kiekon marssi alas. Konkurssi täältä tullaan. Materiaalilla ykköseen, kestääkö rahat?
OTP!
Terveisin katsomopenkkiurheilija
Sotkamolle löytyy myös pysäyttäjä. Helppo.